Videointi ilmeisesti luvassa 23.1.2016 naisrauha-asialla.
MI
23
MIELENOSOITUS Keskustorin lauantain soihtukulkueen järjestäjä varoittaa jo etukäteen anarkistien vastamielenosoituksista.
Tampereen Keskustorilla järjestetään massamaahanmuuton vastainen Rajat Kiinni! -soihtukulkue lauantaina kello 15.30.
Tapahtuma alkaa kokoonkutsulla ja soihtujen jakamisella.
Kulkue palaa Keskustorille, jossa tapahtuma päätetään Maamme lauluun. Tapahtuma kestää kokonaisuudessaan noin tunnin.
Tapahtumanjärjestäjän lehdistötiedotteessa varoitellaan, että mielenilmaus saattaa aiheuttaa vastareaktioita.
– Kansalaisille lain mukaan kuuluva ilmaisu- ja kokoontumisvapaus ei ole täysin toteutunut ns. vastamielenosoittajien eli anarkistien takia. Itsenäisyyspäivän Helsingin soihtukulkuetta vastaan yritettiin toistuvasti hyökätä. Poliisi kuitenkin toimi esimerkillisesti pitäen anarkistit kaukana. Myös Tampereen poliisi on hyvin valmistautunut takaamaan Tampereen soihtumarssin turvallisuuden.
Myös omalle väelle annetaan tiedotteessa tarkat ohjeet.
– Kulkueesta poistetaan päihtyneet tai muuten mahdollisesti häiriötä aiheuttavat. Soihtukulkueessa ei hyväksytä mitään poliittisia, kerho-, puolue- tai muita järjestötunnuksia. Suomalaiskansalliset symbolit, kuten Suomen liput ovat tervetulleita. Kulkueessa esiinnytään arvokkaasti ja sen aikana huudetaan johdetusti iskulauseita, kuten rajat kiinni ja turva naisille.
Mielenosoitus ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Rajat kiinni
https://www.facebook.com/events/1506309029670624/
Kokoonnumme Keskustorill
Odinin soturien
https://www.youtube.com/watch?v=W9KhTUtOWMo videointi: Seppo Lehto videokuvaajana
Yli 114 000 katsojaa 5 vrk:ssa eniten katsotulle videolle ja muillekin useita tuhansia, sekä pirusti mediahuomiota, joten jatkoja?
------------------------------------------------------------
http://keskustelua-xenofiliasta.blogspot.fi/
------------------------------------------